maanantai 5. lokakuuta 2020

Tankkasimme plugarin !

 Viikonloppuna oli taas edessä hiukan pidempi reissu, tällä kertaa Orivedelle.



Tämän vuoksi jouduimme myös tankkaamaan Bemarin ensinmäistä kertaa sitten Juhannuksen. Samalla keskimääräinen polttoaineenkulutus nousi yli kahden litran per 100 km. Olimme perillä vuorokauden, ja tuona aikana saimme ladattua autoon sen 45 km paluumatkaa varten.

Kun Bemaria vajaa vuosi sitten tilattiin, Perustelimme töpselihybridiä nimenomaan sillä, että taajama-ajot hoituisi sähköllä ja pidemmät reissut onnistuisi sitten bensalla. Kun Bemari on täyteen tankattu ja ladattu, on sillä toimintamatkaa sellaiset 500 km.

No nyt kun on kokemusta myös täysähköilystä, ja täyssähkömallejakin alkaa järkeviin hintoihin tulemaan markkinoille, niin kävin pienen ajatusleikin.

VW:n uusi ID.4 on suurinpiirtein samanhintainen kuin tuo Bemari oli. Sillä on 77kWh:n akulla WLTP toimintamatkaa 495 km. Tämä reissu olisi joka suhteessa onnistunut sillä ilman välitankkausta/pysähdystä joka siis Bemarilla oli miltei välttämätön (Jos olisi lähtiessä ollut tankki täynnä ja perillä ladattu, olisi kotiin toki päästy, mutta sitten tankki olisi kotona ollut tyhjä). Eli mihin niitä plugareita kohta enää tarvitaan ? Voikin olla että sitten kun leasing-aika Bemarissa tulee täyteen, niin sekin vaihtuu täyssähköön. Vuonna 2024 luulisi houkuttelevia malleja olevan jo runsaasti tarjolla usealta eri valmistajalta. Käyttökin olisi mukavampaa kun ei ihan joka käänteessä tarvisisi ladata.




3 kommenttia:

  1. ID 4 500 km WLTP range on 360 km EPA, eli käytännössä n. 300 km huonommassakin kelissä. Eli joutuisit lataileen volkkarilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista !! Olin ehkä hiukan epäselvä, sillä tarkoitin sitä, että ID.4:llä olisi päässyt yhdellä vedolla perille. Koska auto seisoi siellä yli vuorokauden se olisi sinä aikana jälleen lataantunut täyteen, eli olisimme päässeet yhdellä vedolla takaisin kotiin. Bemarilla jouduttiin poikkeamaan kesken matkan huoltoasemalle.

      Poista
  2. Plugarissa on molempien käyttövoimien huonot puolet =)

    VastaaPoista